Tämän tarinan kuulin valtavan norsupuun varjossa, suojassa polttavalta auringolta.

Tarinan kertoi vanha isoäiti, joka oli viisas ja muisti paljon vanhoja tarinoita. Hänellä sanottiin olevan ”norsun muisti”.

Näin hän kertoi:
”Olipa kerran norsujen norsu, oikea mammutti, emonorsu, kaikkien norsujen äiti. Hän oli suurin, lempein sekä viisain kaikista maan päällä kulkevista olennoista.

– Minä suojelen teitä kaikelta. Mutta kaikki mitä te teette maalle, teette myös minulle. Ja kaikki mitä te teette puille, teette myös minulle, emonorsu sanoi.

Kun emonorsu kuoli, hän muuttui hengeksi ja maaksi. Siksi häntä kutsutaan myös Äitimaanorsuksi.

Emonorsun jälkeläisten kyyneleet kostuttivat maan. Maasta ja kyynelistä alkoi kasvaa Norsupuita, joissa eli myös norsun henki.
Ne varjelivat maan sisällä ja maan pinnalla eläviä, puissa kiipeileviä ja taivaalla lentäviä eläimiä. Norsupuut antoivat eläimille ruokaa, suojaa, kodin ja pesän.
Apinoille ne antoivat apinanleipää.

Ihminen antoi nimet kaikille eläimille ja kasveille. Norsupuulle ihminen antoi nimet apinanleipäpuu ja baobab.

Norsun henki, maa ja norsupuut suojelivat kaikkia eläimiä ja myös ihmisiä pitkät ajat yli sukupolvien.

Eräänä yönä oli merellä hirmuinen ukkonen: salamoi ja jyrisi aamuun asti. Merten takaa usvan seasta rannalle ilmestyi tummanpuhuvia hahmoja...


LUE JA PELAA TARINA LOPPUUN PELISSÄ.